Dear

Eilen näin viimeistä kertaa yhtä ystävääni ennen matkaa. Olimme jo aiemmin sopineet, ettei sanota hyvästejä ja näin myös toimimme. Aion myös toimia muidenkin kanssa samoin. Hyvästit on liian lopullista. Eikö vaan?

Vietimme yhteisen illan urheillen ja syöden, hyvässä tasapainossa. Itse tosin kallistin tasapainoa kotiin päästessäni, söin paljon ihanaa suklaajäätelöä! Äitini mielestä on huvittavaa, koska mietin aina ruokaa. Mihin tahansa olemme menossa minulla on mielessä heti mitä hyvää sielä voi syödä. Jos ei ole tekemistä: voi syödä. Jos on tekemistä: syödään ensin.

Matkalla tulee ikävä varmasti kaikkia rakkaita. Perhettä, ystäviä, lemmikkejä ja, ehkä jopa työkavereitakin. Ihmisille on kuitenkin helppo viestittää ja kertoa, että on kauhea ikävä. Mutta kuinkas toimin kahden rakkaan lemmikin kanssa? Molemmat ovat hyvässä hoidossa, mutta ei taida terrieri tai kääpiöluppakorvakani sisäistää, kun heille yrittää kertoa, etten heitä ole hylännyt ja Mami on tulossa takaisin... Veikkaan, että pojat ovat liian hyvässä hoidossa ja unohtavat minut sielä herkkujen keskellä eläessä!