Km

Eilen sain kuulla, että kaksi läheisintä ystävääni vie minut lentokentälle sunnuntaiyönä. Ihanaa. Olen onnekas, koska ympärillä on ihmisiä, joista välillä meinaa sydän pakahtua. Eilen olin tämän kyseisen kaksikon kanssa syömässä ja kotiin ajaessani hymy huulilla mietin heitä. Olemme kaikki kolme niin erilaisia, mutta silti kaikilta löytyy ymmärrystä muiden eroavaisuuksille. Tosin eilen illalla molemmat heistä löivät nyrkkiä pöytään, että Sara sinä sitten varmasti tulet 10 viikon päästä Suomeen. Siinä he eivät joustaneet.

Eräs ystäväni myös sanoi minulle, että katsotkin, ettet sieltä löydä itsellesi uutta elämää. Hän ei muka kestä jos jään sille tielle. Olen myös kuullut, että äitiäni on peloteltu sanoilla: Mitä jos Sara jääkin sinne?

No mutta, vaikka jäisinkin, niin eihän mikään ole koskaan lopullista. Nykyään muutenkin kaikki on kansainvälistä ja ei se sitä tarkoita jos joku muuttaa ulkomaille, että sitä ihmistä ei nähdä enää koskaan. Uskon, että yhteydenpito on jopa tiiviimpää, kun toinen on kauempana varsinkin nykypäivänä, kun on käytössä internet. Voiko rivien välistä lukea, että minulla tulevaisuudessa olisi tarkoitus lähteä ulkomaille kansainvälistymään oikein urakalla?

Isäni ja minun välillä on ollut 800 kilometriä jo monta vuotta. Mielestäni se on vaan tiivistänyt meitä, varsinkin lähiaikoina. Silloin kun näemme, olemme tiiviisti ne päivät yhdessä. Välillä vierailen myös unien merkeissä isäni luona. Muutama viikko sitten ostimme isälle kissan, jolle sain antaa nimen ja kissasta tuli Leo. Viime yön olimme Lapissa vaeltamassa ihanissa ruskamaisemissa.

Sillä ei mielestäni ole väliä onko välissä yksi, kymmenen vai kymmenentuhatta kilometriä. Kilometrit eivät erota rakkaita, vaan ne ovat koko ajan tiiviisti mukana sydämessä, missä ikinä olenkin.