Arvoni

Se, että oppii tuntemaan oman arvonsa ei ole helppoa. Vaikeampaa on kuitenkin elää oman arvonsa mukaisesti. Ja jos päivittäin joutuu miettimään elänkö nyt niin kuin haluan on piinaavaa. Joku koputtaa koko ajan pään sisällä ja yrittää herättää, mutta kysymysten painoarvojen punnitseminenkaan ei ole helppoa, vaikka vastaus on ehkä jopa liian selkeä.

Jos elämä on yksi kokonaisuus, kuinka sen jaat tasaisesti ja pistät oikeat voimavarasi oikeaan kohtaan? Se mitä tapahtuu henkilökohtaisessa elämässä heijastuu työelämään ja tietenkin työelämä tulee heijastumaan myös henkilökohtaiseen elämään. Se on pelottavan väärin, että joskus tuntuu viihtyvänsä töissä paremmin kuin henkilökohtaisessa elämässä.

Asioiden tekeminen miettimättä on minulle täysi mahdottomuus. Silmien kiinni laittaminen väsyneenä vie hiukan kauemmas kaikesta, paitsi valitettavasti meillä ihmisillä on se unien näkemisen outous. Joskus nekin olisi mukava laittaa pois päältä.

Aurinko tai kuu, kaikki tai ei mitää

Elämässäni on mies, joka ei olekaan ihan kuka tahansa tai mikä tahansa. Samaan aikaan kun olet jonkun kanssa täysin samanlainen, niin kuinka voi olla mahdollista, että olet myös täysin erilainen.

Hetkiä on monia, jolloin pitää oikein miettiä, että hetkinen mitä juuri tapahtui tai mitä sanoja juuri sanottiin?

Useimmiten puhutaan kuitenkin pelkästään positiivisista asioista. Kuitenkaan unohtamatta niitä hetkiä, kun super väsyneenä yrität ymmärtää. Ei aina kivoja hetkiä.

Silti mieli täynnä sydämiä.

Todistus

Elämäni yksi matkoista on kohta päättynyt. Lauauntaina 18.12 saan todistuksen ammattikorkeakoulusta. Eilen viimeisellä oppitunnillani muiden esityksiä kuunnellessa tuli olo etten ehkä haluaisikaan, että se päättyy. Opiskelussa on jotakin niin, en tiedä mitä, mutta jotakin sellaista mistä pidän paljon.

Olen kuitenkin onnekas, koska aloitin lokakuun alussa uudessa työpaikassa ja jossa työsuhde jatkuu vakituisena. Tällä hetkellä tuntuu, että työ on juuri sitä, miksi meninkin kouluun neljä vuotta sitten.

Blogiin kirjoittaminen jäi vuoden alussa. Ei ollut mitään innostusta kertoa siitä, kuinka kaikki suunnitelmani muuttuivat. Se ärsytti itseä liikaa. Tällä hetkellä kuitenkin mielestäni asiat meni juuri oikeaan suuntaan matkojen peruuntuessa ja kotimaan pitäessä tiukasti otteessaan. Ja tästä oppineena: ei suunnitelmia vaan avoimena kaikelle mitä tuleva tuo.

Mitä elämässä nyt? Sitä kaikkea ihan tavallista.