En aio juhlia sitä vaikka melkein koko Malta onkin sekasin siitä. Totuus on kuitenkin se, että se on vaa niille yksi syy juhlia entistä enemmän. Eli bileitä olisi pystyssä, mutta ne on ne samat bileet mitkä oli edellisenä viikonloppuna ja sitä edellisenä.
Äidin ja kummitytön lähdön jälkeen oon keskittynyt opiskeluun ja se palkittiin tänään kokeen tuloksena 63/69.
Viikonloppuna olisi taas tiedossa Sliema ja Valletta.
Ei vieläkään sitä lentolippua. Eikä oikee mitää muutakaan, tyhjä pää. Olisi varmaan päiväunien paikka!
Ainii, no on jotain kerrottavaa. Olin kampaajalla torstaiaamuna. Hiukset päässä edelleen ja ainoastaan väri muuttunut, joten kaikki meni hyvin :D
perjantai 30. lokakuuta 2009
tiistai 27. lokakuuta 2009
Tuliaisia
Vieraat saapuivat ja kuten olin varoitellut ilman matkatavaroita niin kuin minäkin reilu kaksi kuukautta sitten. Niitä sitten metsästettiin kokonainen vuorokausi (minä lähinnä tuliaisten toivossa)... Kova duuni kannattikin, koska laukkujen kätköistä löytyi 1,5 kg Fazerin suklaata, Sinuhen ruisneppareita (joihin varastin aamupalalta voita), Säästä&Punnitse kaupan ihania manteleita ja lämpimiä vaatteita loppu reissua varten.
Olinkin ensimmäisen vuorokauden äitini vauva, mutta hän oli niin huolissaan matkalaukustaan, että sen saapuessa matkalaukku vaihtui vauvaksi :D
Perjantaina tutustuimme vain lähiympäristöön St. Julianssissa ja Pacevillessä, lauantaina kiertelimme Valletassa, sunnuntaina tutustuimme Mdinaan ja maanantaina kouluni jälkeen suuntasimme Sliemaan. Mukanamme on kulkenut hollantilainen vahvistus nimeltä Hanneke a.k.a Hurrigane tai meille suomalaisille, jotka ei osata hänen nimeään oikein lausua Hanne. Hollantilaisilla on muuten kummallinen tapa antaa lapselle viisi nimeä?!
Olen nauttinut suunnattomasti ajasta, jota olen saanut äidin ja kummitytön kanssa viettää. Perjantai tuntui jotenkin hyvin hyvin epätodelliselta kun odotin heidän saapuvan Maltalle. En voinut uskoa sitä todeksi. Neljä päivää menee kuitenki hyvin nopeasti ja huomenna joudun heidät jo hyvästelemään, vaikka en hyvästejä suostu vieläkään sanomaan Se moikka ja nähdään pian on paljon parempi.
Takaravoissani piippaa koko ajan, että matkani on jo ohi ja se huolestuttaa minua suuresti. Yritän siirtää sen ajatuksen pois, koska vielä on kuusi viikkoa edessä. Ainakin :D

perjantai 23. lokakuuta 2009
3 tuntia
Nyt ollaa jännän äärellä. 3 tuntia ja pääsen halaamaa äitiä ja kummityttöä! <3 <3 <3
p.s ei mulla ookkaan vielä lentolippua Suomeen
p.s ei mulla ookkaan vielä lentolippua Suomeen
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Ikava
Ihanan nakoinen sana ilman paalla olevia pisteita. Aattelin nimittain kertoa teille salaisuuden.
Tottakai mulla on ikava kotiin ja tottakai mulla on ikava kaikkia teita. Tahan asiaan liittyy kuitenkin aika iso MUTTA. Vaikka joku nyt tuliskin mua hakemaan yksityisjetillaan kotiin, ni joutuisin sanomaan etten lahde. Kiitos, mutta ei kiitos.
Maltalla on viela kolme viikkoa jaljella ja aika on lentanyt eteenpain mielettoman nopeasti. Olen kuitenkin onnekas, koska paasen viela kiertamaan hieman Eurooppaa ennen Suomeen paluuta. Pelottava ajatus tassa onkin se, etta kun SE paiva koittaa, kun pitaa astua koneeseen joka vie minut Suomeen. Voi olla erikoinen paiva tiedossa, koska samalla ikavoit kahteen paikkaan, olet valmiina palaamaan ihanaan Suomeen, muttet ole valmis jattamaan ihmisia tanne. Jotenkin on ehka sellainen tunne, etta kaikki sailyy siela Suomessa, mutta se mika jaa maailmalle ei ole enaan koskaan saavutettavissa.
No matkustussuunnitelmia on jo tietenkin hiottu kovasti seuraavalle vuodelle. Jos sanon, etta jo nyt tiedan nelja reissua, ni tuntuuko se huimalta? Musta se kuulostaa erittain lupaavalta. Tosin se tietaa sita, etta Suomessa jatkuu mieleton duuni toiden ja koulun osalta.
Noniin, nyt menee jo liian syvalliseksi kohta. Pitaa lahtea lenkille ja kouluun. Hauskaa paivaa teille ja on mulla ikava!

sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Sicily
Suht hyvin taas meni tämäkin reissu. Mun pitäisi olla Sisiliassa, mutta enpäs olekkaan. Tapahtui seuraavaa: Heräsin klo 4.30 ja aamupalan jälkeen kävelin Inter continentalin eteen odottelemaan luokkakaveria, sekä bussia joka veisi meidät satamaan. No, bussia ei kuulunut ja yli puolen tunnin odottelun jälkeen menin respasta kysymää, että onko ne yleensä kuinka myöhässä ja mies sanoi minulle, että anna heille viel 10 minuuttia. Annoimme 20 minuuttia ja päätimme ottaa taksin, koska emme halunneet myöhästyä laivasta.
Satamaan päästyämme saimme ilouutisen, laiva ei ole lähdössä sään takia liikkeelle. Kello oli tällöin 6.40. Ja ei muuta kuin reippaana pieni aamu kävely Valettan keskustaan ja bussia odottamaan takaisin St. Julianiin. Kello 7.40 olin takaisin kotona ja turvallisesti sängyssä.
Tällästä tällä kertaa. Ei sitten viitsineet soittaa vaikka siihen hotellin aulaan ja pyytää heitä ilmoittamaan turisteille, että laivamatka on peruttu. Ei, liian vaikeaa.
Hyvä ruoka, parempi mieli. Taidan lähteä etsimään kivaa lounaspaikkaa täältä läheltä ja nauttia sen terassilla kera kirjan.

lauantai 17. lokakuuta 2009
Bugibba, Dingli and Mdina
Tänään tehtiin reissu käsityöpajoille, hienoille jyrkänteille sekä hiljaisuuden kaupunkiin. Käsityöpajat sijaitsee lähellä Mdinaa ja sieltä löysimme mukavan paikallisen hopeasepän, joka oli enemmän kuin innoissaan kun kuuli minun tulevan Suomesta.
Alla olevassa kuvassa näkyy jyrkänteet, joissa ahdistuneet maltalaiset tekevät itsemurhia. Maisemat olivat aivan mielettömät, valitettavasti kuvista ei näy kuinka jyrkkä se todellisuudessa on. Yritin kyllä saada kämppistä hyppäämään, et saatais todellisempia kuvia, mut ei suostunu. (Satu tää on sulle: Älä nyt hyppää sieltä, nooooin sä hyppäsit.)

Suht lämmin tuli kuvatessa, lasia sulatettiin 1114 asteessa...
Huomenna Sisiliaan ja tunnelmia lisää ensi viikolla. Aattelin vaan piristää kuvilla teitä, jotka käytätte työaikaanne mun blogin lukemiseen :D
p.s 6 viikkoa takana huomenna, jaiks!
Alla olevassa kuvassa näkyy jyrkänteet, joissa ahdistuneet maltalaiset tekevät itsemurhia. Maisemat olivat aivan mielettömät, valitettavasti kuvista ei näy kuinka jyrkkä se todellisuudessa on. Yritin kyllä saada kämppistä hyppäämään, et saatais todellisempia kuvia, mut ei suostunu. (Satu tää on sulle: Älä nyt hyppää sieltä, nooooin sä hyppäsit.)
Huomenna Sisiliaan ja tunnelmia lisää ensi viikolla. Aattelin vaan piristää kuvilla teitä, jotka käytätte työaikaanne mun blogin lukemiseen :D
p.s 6 viikkoa takana huomenna, jaiks!
perjantai 16. lokakuuta 2009
Ruoka
Muistatteko kun fiilistelin elokuun puolella maltalaisen keittiön antimista? Tässä on ne, joita olen päässyt maistamaan.
Bigillaa, härkäpavuista tehtyä, valkosipulilla maustettua tahnaa syödään leivän tai keksin päällä. -No hei, ai vähänkö hyvää. Tulee ehkä mieleen punainen pesto?!
Pieneen nälkään sopii ricottajuustolla tai herneillä täytetty pasteija pastizzi. -Kalorimäärä, joka kätkeytyy tähän pakettii kertoo maun, mun mahaan uppois näitä loputon määrä. Joudun varaa lentokoneesta kaksi paikkaa...
Ftira on täyttävä halkaistu sämpylä, joka on kostutettu oliiviöljyllä ja täytetty tomaatilla, tomaattipyreellä, tonnikalalla, kapriksilla, oliiveilla ja pavuilla. -Host äiti tehnyt evääksi kouluun muutaman kerran ja hyvää on, jopa ällö oliivien kera. Oon muuten joutunut opettelemaan niitäkin syömään.
Raviolia ravjul syödään paljon. Se valmistetaan perheissä ja ravintoloissa yleensä itse. - No mitäpä luulet jos on pastaa joka on täytetty ricottajuustolla, et onko se hyvää vai ei?! :D
Kapunata on tomaateista, kapriksista, munakoisosta ja vihreistä paprikoista tehty maltalainen versio ratatouillesta, joka sopii hyvin esim. grillatun kalan seuraksi. - Kappas kehveli, myös tämä sisältää täällä tosi elämässä oliiveja, mutta tykkään silti!
Tyypillisiä kotiruokia ovat uunissa kypsytetty jauhelihariisipaistos sekä taikinakuoren alle kätketty lihamakaronilaatikko. -Molemmat ihania, en ymmärrä miten toi riisipaistos on sellasta mehukasta, aivan huikeeta ja taikinakuoren alle tehty makaronilaatikko on nimeltään Timpana ja mun suosikkiruoka täällä!
Syksyisin suosituin kala on kultamakrilli lampuka. -Tätä saa piirakan muodossa (paljon kaloreita, joten sairaan hyvää) ja sitte ihan uunin kautta. Tosi maukas kala, maku lähellä silakkaa, ehkä :D
Cisk-lagerolut on voittanut palkintoja myös ulkomailla. Suosituin virvoitusjuoma on Kinnie. - Cisk on jopa minusta hyvää, suomalaiset oluet ei uppoa yhtään ja Kinnie on kuin kokiksen, jaffan ja tonicin sekoitus, voisin sanoa että "aikuisen makuun" joten mulle kelpaa. Muuten jos täällä jo maistuu olut hyvälle (sanoo tyyppi, joka on juonut kaksi kokonaista olutlasia), niin miten käy sen jälkeen kun on Tsekeissä tsekkiläisen seurassa melkein 2 viikkoa?!
tiistai 13. lokakuuta 2009
Voi ei!
Sammakko kivellä on kuollut :( Voi tätä murheen päivää... Tieto on ollut jo ilmoilla reilun päivän, mutta tänään se vasta julkistettiin "pikkuveljen" korville. Varmaa kuoli siihen, kun otin siitä salamavalon kera kuvia, tosi kiva!!
Täällä ei ole mitää mullistavaa tapahtunut. Päivät kuluneet opiskellen, aurinkoa ottaen ja urheillen. Lauantaina tiedossa kampaaja, vähän jännittää mitä sielä tulee tapahtumaan! Sunnuntaina päivä kuluu Sisiliassa ja se tulee olemaan pitkä päivä. Kello 5.30 pirteenä Inter Continental hotellin edestä lähtö ja samaan paikkaan paluu kello 23.30. Huh, mutta olen kuullut, että se on sen arvoista. Paikka on kuulemma aivan mieletön!
Ny on maha illalisen jälkeen täynnä ja voi köllötellä mukavasti sen vieressä kirjaa lukien.
Ciao, pitäkää huolta!

sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Hi!
Avasin tämän aamun pienellä kävelylenkillä ja nautin aamupalaksi cappucinon, sekä suklaalla täytetyn croissantin. Kahvilan terassilla istuessani, mietin, et ompa tylsää, ei oo mitää tekemistä. Jotenkin noiden ajatusten jälkeen kolahti takaraivoon, HALOO!!! nauti auringosta ja siitä ettei todellakaan ole mitään tekemistä. Sitten jatkoin cappucinon hörppimistä ja croissantin syömistä hymy huulillani. Elämä on aika ihanaa.
Tosin on kauheita ongelmia, aloitin yhden kirjasarja lukemisen (toinen osa kohta luettu) ja kirjakaupassa ei ole enää kolmatta, eikä neljättä osaa. Tulee kuulemma ens viikolla tai sitä seuraavalla. Aikahan on täällä aika laaja käsite... Iik. Käyn varmaan hiillostamassa kirjakauppiasta, joka päivä koulun jälkeen...

Täytän odotus ajan Cecelia Ahernin uusimalla kirjalla, The Gift. Tähän kirjailijaan voi aina luottaa. Yöpöydälläni oleva kirjapino on hyvin kasvava ja yritän kahlata useimmat läpi ja antaa ne äidille mukaan Suomeen.
Hei, yksi meidän sammakoista on jo selkeä sammakko. Ton nimi on Fat. Yksinkertaista ja kaunista :D
Nyt taidan heittää aurinkorasvat laukkuun ja bikinit päälle, suunnaksi ranta, tekemisenä ei mikään.
Tosin on kauheita ongelmia, aloitin yhden kirjasarja lukemisen (toinen osa kohta luettu) ja kirjakaupassa ei ole enää kolmatta, eikä neljättä osaa. Tulee kuulemma ens viikolla tai sitä seuraavalla. Aikahan on täällä aika laaja käsite... Iik. Käyn varmaan hiillostamassa kirjakauppiasta, joka päivä koulun jälkeen...
Täytän odotus ajan Cecelia Ahernin uusimalla kirjalla, The Gift. Tähän kirjailijaan voi aina luottaa. Yöpöydälläni oleva kirjapino on hyvin kasvava ja yritän kahlata useimmat läpi ja antaa ne äidille mukaan Suomeen.
Hei, yksi meidän sammakoista on jo selkeä sammakko. Ton nimi on Fat. Yksinkertaista ja kaunista :D
perjantai 9. lokakuuta 2009
Check this out.
Ciao!
Ostin juuri lentolipun Tsekkeihin, joten Maltalta starttaan Prahaan 13.11.09.
Sara
Ostin juuri lentolipun Tsekkeihin, joten Maltalta starttaan Prahaan 13.11.09.
Sara
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Tämä on omistettu Hannalle
Seuraavat asukkaat tuli meille sunnuntaina ja on siihen asti, kun ovat kasvaneet isoiksi. Eli todennäköisesti viemme ne ensi sunnuntaina takaisin luontoon. "Pikkuveli" on hieman innoissaan näistä ja kyseli multa kovasti, että tykkäänkö sammakoista, oli pakko vastata, että kyllä, koska muuten olisin todennäkösesti löytänyt yhden taskustani, laukustani tai sängystäni.
Mutta saanen esitellä:

Mutta saanen esitellä:
tiistai 6. lokakuuta 2009
Monta päivää?
12 päivää, että pääsen Sisiliaan.
17 päivää, että saan ihania vieraita Suomesta (Äiti ja kummityttö).
38 päivää, että näen ihanan kaverin Tsekeissä (Janca).
45 päivää, että saan ihanan vieraan Tsekkeihin (Iskä).
__päivää, että tulen Suomeen. En siis vielä tiedä. Joulukuun alussa kuitenkin. Ehkä ;)
Oli tosi rankka koulupäivä ja nämä monimutkaiset laskutoimitukset oli ainoita, mihin mun aivot kykenee tällä hetkellä. Ja nekin olen todennäköisesti laskenut väärin...

sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Kop kop!
Eilinen meni rannalla maaten ja Notte Biancasta (ei ole valkoviiniä) nauttien. Notte Bianca on joka vuotinen tapahtuma Valettassa, joka on verrattavissa meidän Taiteiden yöhön. Itse asiassa näistä kahdesta ei pitäisi puhua edes samassa lauseessa... Tapahtumassa on siis paljon erilaisia musiikki-, tanssi-, taide-esityksiä ja kaikki kaupat ovat auki yömyöhään. Valettassa on myös avoinna paikkoja, jotka normaalisti ei ole yleisön nähtävissä.
Paras kohde, jossa me kävimme vierailemassa oli kirjasto, johon pääsee normaalisti sisään vain jos olet saanut valtiolta siihen luvan. Kirjasto oli aivan mieletön. Sellanen, joita näkee usein elokuvissa, tunne oli kuin olisin ollut Tylypahkan kirjastossa. Ihana paikka! Sielä pyörimme suu auki melkein tunnin ja kuvia ei saanut ottaa, mutta toki kaikki oli sielä kamerat kädessä. Paitsi minä, olenhan rehti ja rehellinen suomalainen!
Tänään lähdimme Paolaan katsomaan temppeleitä. Matka alkoi Valettasta bussilla ja kysyimme kuskilta onko hän menossa Paolaan ja pyysimme jättämään meidät oikealla pysäkillä. Pysäkille jäädessämme kuski vielä huikkasi oikean suunnan. Sinne siis. No, jonkin matkaa käveltyämme kartta esiin, missä olemme, mihin menemme. Kartasta ei löytynyt millään kadun nimiä joita näimme ympärillämme. Kysyimme ohikulkevalta mieheltä voisiko hän näyttää missä olemme kartalla ja hänen vastaus oli: ette ole tässä kartalla. Aijaa... Missäs me ollaan? Bussikuski vei meidät Vittiorosaan, josta matkaa Paolaan on noin 5 km...
Mies oli kuitenkin hyvin avulias ja kertoi asuvansa Paolassa ja lupasi meille kyydin sinne, itseasiassa temppeleille asti. Kiitos suuri hänelle! Temppelit eivät vieneet sydämiämme, ainoastaan molemmilta 6 euroa. Tosin sielä oli töissä mukava herrasmies, jonka kanssa aloimme keskustelemaan ja keskustelun lopputuloksena hän vei meitä paikkoihin, joihin oli kyltit Ei kulkua! (Toivottavasti tämä mies tosiaan oli töissä sielä :D) Ja toki hän otti meistä valokuvia näissä paikoissa nähtävyyksien kera.
Kun uskaltaa koputtaa, ovi avataan. Vai mitä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)