sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Kop kop!


Eilinen meni rannalla maaten ja Notte Biancasta (ei ole valkoviiniä) nauttien. Notte Bianca on joka vuotinen tapahtuma Valettassa, joka on verrattavissa meidän Taiteiden yöhön. Itse asiassa näistä kahdesta ei pitäisi puhua edes samassa lauseessa... Tapahtumassa on siis paljon erilaisia musiikki-, tanssi-, taide-esityksiä ja kaikki kaupat ovat auki yömyöhään. Valettassa on myös avoinna paikkoja, jotka normaalisti ei ole yleisön nähtävissä.

Paras kohde, jossa me kävimme vierailemassa oli kirjasto, johon pääsee normaalisti sisään vain jos olet saanut valtiolta siihen luvan. Kirjasto oli aivan mieletön. Sellanen, joita näkee usein elokuvissa, tunne oli kuin olisin ollut Tylypahkan kirjastossa. Ihana paikka! Sielä pyörimme suu auki melkein tunnin ja kuvia ei saanut ottaa, mutta toki kaikki oli sielä kamerat kädessä. Paitsi minä, olenhan rehti ja rehellinen suomalainen!

Tänään lähdimme Paolaan katsomaan temppeleitä. Matka alkoi Valettasta bussilla ja kysyimme kuskilta onko hän menossa Paolaan ja pyysimme jättämään meidät oikealla pysäkillä. Pysäkille jäädessämme kuski vielä huikkasi oikean suunnan. Sinne siis. No, jonkin matkaa käveltyämme kartta esiin, missä olemme, mihin menemme. Kartasta ei löytynyt millään kadun nimiä joita näimme ympärillämme. Kysyimme ohikulkevalta mieheltä voisiko hän näyttää missä olemme kartalla ja hänen vastaus oli: ette ole tässä kartalla. Aijaa... Missäs me ollaan? Bussikuski vei meidät Vittiorosaan, josta matkaa Paolaan on noin 5 km...

Mies oli kuitenkin hyvin avulias ja kertoi asuvansa Paolassa ja lupasi meille kyydin sinne, itseasiassa temppeleille asti. Kiitos suuri hänelle! Temppelit eivät vieneet sydämiämme, ainoastaan molemmilta 6 euroa. Tosin sielä oli töissä mukava herrasmies, jonka kanssa aloimme keskustelemaan ja keskustelun lopputuloksena hän vei meitä paikkoihin, joihin oli kyltit Ei kulkua! (Toivottavasti tämä mies tosiaan oli töissä sielä :D) Ja toki hän otti meistä valokuvia näissä paikoissa nähtävyyksien kera.

Kun uskaltaa koputtaa, ovi avataan. Vai mitä?

3 kommenttia:

  1. Tämä on hyvä opetus meille kaikille, et kannattaa siis avata se suu ja kysyä neuvoa (tosin ehkä pienellä varauksella, keltä kysyy ja mitä ) :o)
    T.Satu

    VastaaPoista
  2. Pienen neuvon annan, mene oikeaan, sieltä sen löydät. Jos et löydä ehkä vähän taisin huijata. Harhaan johdin, ihan vähän vain harhaan! :D

    p.s kiitos, että kommentoit, tiedän et joku muu kuin äitini tätä lukee ;)

    VastaaPoista
  3. Hei tyyppi on yltäpäältä ihan jossain ruskeessa jutussa..kandeisko peseytyy useimmin? yök

    T: joku joka on yltäpäältä vihreä kateudesta

    VastaaPoista