tiistai 27. lokakuuta 2009

Tuliaisia

Vieraat saapuivat ja kuten olin varoitellut ilman matkatavaroita niin kuin minäkin reilu kaksi kuukautta sitten. Niitä sitten metsästettiin kokonainen vuorokausi (minä lähinnä tuliaisten toivossa)... Kova duuni kannattikin, koska laukkujen kätköistä löytyi 1,5 kg Fazerin suklaata, Sinuhen ruisneppareita (joihin varastin aamupalalta voita), Säästä&Punnitse kaupan ihania manteleita ja lämpimiä vaatteita loppu reissua varten.

Olinkin ensimmäisen vuorokauden äitini vauva, mutta hän oli niin huolissaan matkalaukustaan, että sen saapuessa matkalaukku vaihtui vauvaksi :D

Perjantaina tutustuimme vain lähiympäristöön St. Julianssissa ja Pacevillessä, lauantaina kiertelimme Valletassa, sunnuntaina tutustuimme Mdinaan ja maanantaina kouluni jälkeen suuntasimme Sliemaan. Mukanamme on kulkenut hollantilainen vahvistus nimeltä Hanneke a.k.a Hurrigane tai meille suomalaisille, jotka ei osata hänen nimeään oikein lausua Hanne. Hollantilaisilla on muuten kummallinen tapa antaa lapselle viisi nimeä?!

Olen nauttinut suunnattomasti ajasta, jota olen saanut äidin ja kummitytön kanssa viettää. Perjantai tuntui jotenkin hyvin hyvin epätodelliselta kun odotin heidän saapuvan Maltalle. En voinut uskoa sitä todeksi. Neljä päivää menee kuitenki hyvin nopeasti ja huomenna joudun heidät jo hyvästelemään, vaikka en hyvästejä suostu vieläkään sanomaan Se moikka ja nähdään pian on paljon parempi.

Takaravoissani piippaa koko ajan, että matkani on jo ohi ja se huolestuttaa minua suuresti. Yritän siirtää sen ajatuksen pois, koska vielä on kuusi viikkoa edessä. Ainakin :D

4 kommenttia:

  1. Kotiin on kiva palata, usko pois. Täällä on ainakin se tuhiseva Väne, joka oottaa sua ja omassa sängyssä nukkuminenkin voi olla aika luksusta! :) Ja ne sun ens vuoden 4 (?!!!?) reissua tuntuu varmasti paljon siistimmiltä, kun käyt välillä täällä ihastelemassa tätä vesisateen ja liejun värittämään Suomen "talvea" :D
    Milloin tuut jos lentolipun jo "kadotit"?

    -L-

    VastaaPoista
  2. No tuun joulukuun tokalla viikolla, mut päivä ei oo viel varma. Ei huvita yhtään katella lentolippuja mut kait se on pakko. :/

    ja kyllä, olet oikeassa!

    VastaaPoista
  3. Meitä on täällä sitten kaks sua oottamassa sillon! Tänään tuli lääkäritätiltä siihen vahvistus, että max 4 viikkoa ja hän on täällä. APUA! :D

    -L-

    VastaaPoista
  4. O ou!!! :D :D

    Mulla on nyt tyhmä ja iso hymy naamalla!!! Ihanaa L! Voi veljet, muista sanoa V:lle, et tiedottaa mua sähkösesti tapahtumista jos oot ite liian väsy... Voimia! <3

    VastaaPoista