keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Syyskuu

Tänään jo toinen syyskuun päivä. Synttäreihin reilu kaksi viikkoa ja matkaan enään 3 päivää. Enkä ole vieläkään pakannut. :D :D :D :D Nyt oikeesti pakkaan tänään.

Syksy on usein ainakin minulle sellaista aikaa, jolloin alkaa jotain uutta. Usein tietenkin se katkaisee kesätyöt ja aloittaa koulun. Syksy on valmistautumisen aikaa. Sillon varastoidaan viimeiset auringon rippeet pimeää talvea varten. Valmistaudutaan rämpimään sen pimeyden ja kylmyyden läpi suomalaisella sisulla. Talvi taas on suorittautumista, sekä selviytymistä ja samalla kevään odotusta, vaikka talvestakin nautitaan. Viime keväänä, viimeisillä kunnon hangilla aloitettu lasketteluharrastus on se jokin mitä talvelta kovasti odotan.

Siis suunnitelmia on jo Maltan reissun jälkeen. Odotan innolla Sallaan pääsyä. Odotan niitä kovia pakkasia, ihania ihmisiä, eläimiä, hyvää ruokaa, lunta, rinteitä ja laskettelun lomassa pidettäviä taukoja (lue: syömistä ja seurustelua). Puhun kuin olisin pro laskija. No melkein ainakin puheiden perusteella.

Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja menen pakkaamaan ihan oikeasti. Laitan mukaan villasukat jos tulee kylmä, kun ajattelen Maltalla Sallan kylmiä hankia.

Onko teistä reilua kun kuvittelen teidät täällä lumen keskellä? Eihän Etelä-Suomessa edes ole lunta kun tulen takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti