Kirjoitin eilen valmiiksi jo tekstin jonka olisin tänää julkaissut, mutta joudun kyllä sensuroimaan tekstiä rankalla kädellä. :D
En olisi ikinä uskonut, että täälläkin fiilikset vaihtelevat näin paljon. Viikonloppu on ollut aika rankka, eikä sitä ole helpottanut yhtään se ettei ole ollut tekemistä. Tuntuu toi kämppiksen pelkkä naamakin ärsyttävän tällä hetkellä liian paljon. Plus se, että se on ymmärtänyt puhettani viikonloppuun asti erittäin hyvin ja nyt yht'äkkiä ihmettelee kaikkea sanomaani ja kysyy, että mitä tarkoitat en ymmärrä.
Ensi viikon suunnitelmat opiskelun lomassa on siis tehdä uusia kavereita koulussa ja osallistua kaikkiin koulun järjestämiin aktiviteetteihin koulun jälkeen. Toivon sitä kautta saavan lisää tekemistä. Minulla on myös kontakteja suomalaisen kaverini kautta muutamaan maltalaiseen ja olenkin yrittänyt toista heistä nähdä, mutta aikataulumme ei vain osu kohdilleen. Ensiviikolla sitten.
Huh. Nyt alkaa jo olokin hieman helpottaa pienen avautumisen jälkeen. Älkääkä olko huolissanne, kaikki on ok ja voin hyvin. Tiedän, että alkaa helpottaa kun kaikki alkaa rullamaan taas. En siis ole palaamassa Suomeen, eikä ikävä paina päälle vaikka fiilikset onkin aika nollissa.
Lauantaina olin Valetassa ja Sliemassa shoppailemassa, tänää suunnitelmissa oli mennä rannalle, mutta vesisade pilasi suunnitelman. Tänään olen jo käynyt kahdella kävelylenkillä, koska on ollut niin tylsää. Ensimmäisen tein heti kun sade loppui ja toisen tein illemmalla, kun aurinkokin oli jo tullut esiin.
Mennään vähän mukavempiin aiheisiin, ruokaan. Miten ruokaa rakastava Sara syö Maltalla? Aamulla on erilaisia muroja ja jogurttia, mikä ei kauheasti poikkea Suomen aamuista. Lounaaksi host äiti on tehnyt leivän kouluun mukaan. Päivälliseksi on ollut vaihetelevasti erittäin hyvää ja sit sellasta, jota on joutunu nieleskelemään. Host äiti nimittäin laittaa annoksen valmiiksi lautaselle, enkä kehtaa jättää. Toissa päivänä oli hernemaissiporkkana-sekoitusta lisukkeena ja se oli niin suolasta, et melkein vedet valu silmistä ku nieleskelin sitä. Suurimmaksi osaksi kuitenkin syötävää :D Karkkia ei oo tullu syötyä oikeestaan yhtään, koska täällä niitä ei oikeastaan ole. Hyvä niin. Tai tottakai on, muttei sillein tyrkyllä kuin Suomessa ja karkkihyllyt on olemattoman pieniä. Tänään tosin oli niin hirveä himo ja yritinkin niitä ensimmäisellä lenkillä metsästää, mutten löytänyt yhtään supermarkettia, mikä olisi ollut auki. Onneksi löysin Ben & Jerry's jäätelökioskin.
Nyt sielä koto Suomessa panikoidaan, että alan murheisiini syömään, mutta en. Aiemmassa kirjoituksessani viittasin italialaiseen tyttöön, joka oli vetänyt pohjat täällä host perheessä. Hän siis oli ollut ihan kauhea ja kaikki ne jutut mitä minulle hänestä on kerrottu on melko ahistavia, koska mietin koko ajan, etten tekisi mitään mikä toisi pahaa mieltä host äidille. Yksi asia oli se, ettei tyttö ollut pitänyt mistään host äidin tekemistä ruoista. Siksi en uskalla syödä mitään ylimääräistä, että jaksan päivällisellä ahtaa itseeni koko lautasellisen ruokaa :D
Tästä siis sensuroitu vain muutama lause. Olisitte vaan pelästyneet turhaan :D
Tänään olen ollut jo rannalla, opiskellut, syönyt lounasta, jutellut kavereiden kanssa mesessä ja mitä vielä. Tehnyt suunnitelmia illaksi. Koulun jälkeen supermarketin kautta kotiin, kävelylle, päivällinen ja ehkä illalla ulos. Kuulostaa ihan hyvältä.
Tässä vielä kuva sieltä Knight showsta, niin tiedätte suurinpiirtein millaista se oli.

TSEMPPIÄ VAAN HERKKU HYVÄ!!!
VastaaPoistaAlku aina haastavaa...
kuulostaa tosi kivalta,
en olleskaan ole huolissani, että varaisit lentoa jo suomeen... :)
Joo en vielä ole tulossa :D Vieraitakin tulossa kuukauden päästä, ni pitää ne olla ottamassa vastaan!
VastaaPoista